Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kenestä kappale kertoo?

 

Nyt on tullut aika selvittää, kenestä Taylorin kirjoittamat kappaleet kertovat. Olen poiminut tähän netistä löytämiäni väitteitä, mutta muistakaa, että väitteet eivät välttämättä ole laisinkaan totta.

 

  • Tim McGraw: Kappale on saanut inspiraation Taylorin lukioaikaisesta poikaystävästä Brandon Borellosta. Heidän suhteensa päättyi, koska Brandonin piti lähteä collegeen.
  • Teardrops On My Guitar: Kappale on kirjoitettu pojasta, josta Taylor tykkäsi, mutta ei kuitenkaan ikinä seurustellut hänen kanssaan. "Drew oli oikea persoona!" Taylor on kertonut. Tämä Drew oli yllättynyt, kun oli kuullut nimensä laulussa: "En ikinä tiennyt, että hän tykkäsi minusta!" Parin vuoden kuluttua laulun julkaisusta Drew oli ilmestynyt Taylorin oven taakse ja pyytänyt häntä treffeille. Taylor oli kieltäytynyt ja kertonut:"Se oli täydellisen sadun päätös, mutta aivan liian myöhään."
  • Should've Said No: Laulun kerrotaan kertoneen Taylorin ex-poikakaverista, joka petti häntä. Kappaleen salakirjaimista muodostuu sana Sam, ja huhutaan, että poika olisi ollut Sam Armstrong. Outoa on kuitenkin se, että huhutaan ettei Taylor ja Sam olisi olleet ikinä yhdessä.

                          ​

  • Forever & Always: Taylorin ex-poikakaveri Joe Jonas jätti Taylorin muutaman minuutin puhelinsoitolla, josta Taylor on kertonut mm, Ellen-ohjelmassa.
  • Last Kiss: Kertoo myös Joe Jonasista.
  • Better Than Revenge: Kappaleen huhutaan kertovan Joe Jonasin ex-tyttöystävä Camila Bellestä.
  • Back To December: Laulun epäillään kertovan ex-poikakaveri Taylor Lautnerista. Laulu on anteeksipyyntö miehelle. Kappaleen lopussa olevissa sanoissa pyydetään anteeksi ja annetaan vihjeitä siitä, voisivatko he palata yhteen. Pari ei kuitenkaan palannut yhteen, ja vuoden 2010 American Music Awardsissa Taylor esitti kappaleen, mutta lisäsi loppuun:"And he said...it's too late to apologize..." One Republic -bändin laulun sanojen mukaan.
  • Enchanted: Olisi laulu Adam Youngista, jota Taylor ei ikinä tapaillut, vaikka hän tuntui olevan kiinnostunut miehestä.

       

  • Dear John: On aika varmasti kappale ex-poikaystävä John Mayerista. Kappaleessa Taylor kertoo kuinka väärin John kohteli häntä ja miten väärin oli pitää Tayloria Johniin verrattuna nuorena. John Mayer on myöhemmin sanonut laulun olleen "todella halpamainen temppu Taylorilta."
  • We Are Never Ever Getting Back Together: Tämän uudehkon hitin tarina kertoo seuraavaa. Ilmeisesti Taylorin ex-poikaystävän Jake Gyllenhaalin tuttu oli laittanut liikkeelle huhun, että Taylor ja Jake olisivat palaamassa yhteen. Taylorin studioväki oli kysynyt Taylorilta "Oletteko palaamassa yhteen?" ja Taylor oli vastannut "We are never ever ever getting back together." Hän oli heti tajunnut että tuostahan saisi laulun. 
  • All Too Well: Tämäkin kappale luultavasti kertoo Jake Gyllenhaalista. Laulussa lauletaan huivista, jonka Taylorin poikakaveri piti itsellään, koska se muistutti häntä Taylorista. Netistä on löytynyt kuvia, joissa Taylor ja Jake kävelevät kahdestaan, ja Taylorilla on eräs huivi kaulassa. Pian heidän eronsa jälkeen, on myös julkaistu kuva, jossa Jakella on kyseinen huivi kaulassa. Tässä faktoja vastaava kuva:

​           

 

  • State Of Grace, The Moment I Knew ja Girl At Home: Nämä kaikki kappaleet huhutaan kertovan Jakesta myös, vaikka mitään perusteluja ei ilmeisesti löydykkään.
  • I Knew You Were Trouble: Tämän kappaleen epäillään kertovan Harry Stylesistä. Mutta jotkut epilevät myös, että inspiraationa olisi toiminut John Mayer.
  • The Best Day: Kappaleen viesti ei ole mikään salainen. Taylor on avoimesti kertonut omistavansa laulun äidillensä.
  • 22: Taylor on kirjoittanut kappaleen neljälle parhaalle ystävällensä; Selena Gomezille, Dianna Agronille, Ashley Avignonelle ja Claire Kislingerille. He ovat pitäneet yhdessä naamiasia ja Taylor twiittaa heistä paljon.  

              

  • Everything Has Changed: Laulun salaviesti on Hyannis Port, jossa Taylorin ex-poikakaveri Conor Kennedy asui, ja jonka naapurista Taylor osti myös itselleen huvilan.
  • Starlight: Tämän laulun salaviesti taas on For Ethel, ja Conorin isoäiti on nimeltänä Ethel Kennedy. Kappaleen epäillään maalaavan kuvaa Kennedyjen perheestä.

 

  • Begin Again: Tämäkin kappale taitaa kertoa Conor Kennedystä, ilman sen ihmeellisempiä perusteluja.
  • Innocent: Laulun salaviesti on: pieni keskeytys. Tästä voikin päätellä jo, että Taylor viittaa Kanye Westiin, joka keskeytti Taylorin kiitospuheen video music awardsissa.
  • Never Grow Up: Tämän kappaleen Taylor on kirjottanut itselleen. Se kertoo siitä, miten hän muutti kotoa, ja tunsi koti-ikävää.
  • Long Live: Taylor on kertonut kirjoittaneensa tämän laulun faneillensa.
  • Bad Blood: Kertoo luultavasti Katy Perrystä. Mutta ilmi on tullut huhja, että ei välttämättä sittenkään.
  • Loppu 1989-albumi: Melkein koko 1989-albumin (paitsi Bad Blood-kappaleen) huhtaan kertovan Harry Stylesistä. Vihjeitä putkahtelee joka kappaleesta: Style:ssä kuvaillaan Harryn ulkonäköä, Out Of The Woods taas kertoo Taylorin ja Harryn moottorikelkka-onnettomuudesta ja salaviestitkin vihjaavat Taylorin ja Harryn suhteeseen.

 

 

 

©2018 Kenestä kappale kertoo | Taylor Swift fanisivut - suntuubi.com